 |
| OLAF! |
...tai siis joulukuuhun liittyvät postini eivät lopu koskaan...!
23.12.
Arvaa mikä tämä on:
Tai tämä?
Mitäs siellä, kuorolaisia?
...
...
OMFG JÖSSSSSES MITEN MIELETÖN PAIKKA
MITEN MINÄ VOIN OLLA ESIINTYMÄSSÄ TÄÄLLÄ
APUA
Eli kuinka Wasedan yliopiston kuoro Polyphone
早稲田大学理工学術院公認 混声合唱団コール ポリフォニー
esitti 54. talvikonserttinsa
第５４回定期演奏会
Paikkana oli Funaborin Tower Hall -rakennuksen ISO sali, joka oli niin hieno..! Ylimmän kuvan aulaan pystytettiin vastaanotto. Päivä alkoi aamusta ja paljon oli tehtävää ja aikataulua seurattava. Oli välillä aika olen-pihalla-olo, kun ei oikein tiennyt, miten olla ja kuka hoitaa mitäkin, mutta siinähän mukana roikuin. Autoin vastaanotossa lahjapahvilaatikoiden kasaamisessa ja koristelemisessa.
Päivän mittaan oli viimeiset äänenavaukset ja harjoitukset. Tapasin ekan kerran todella mukavan äänivalmentajan, joka veti meille tosi kivoja ja hyödyllisiä harjoituksia. Koska lauloin vain viimeisessä osassa ja konsertissa oli neljä osiota, oli välissä odottelua ja toisten harjoittelun seuraamista. Kuulin ensimmäistä kertaa niiden muiden osioiden kappaleet kuoron esittämänä. Mukana oli vaihtelevia kappaleita, erilaisia tunnetiloja, mielettömän mielenkiintoista kuoromusiikkia. Ja koko toi asetelma: niin ammattimaisesti toteutettu tilaisuus, jossa sai itse olla mukana.
Päivän mittaan oli viimeiset äänenavaukset ja harjoitukset. Tapasin ekan kerran todella mukavan äänivalmentajan, joka veti meille tosi kivoja ja hyödyllisiä harjoituksia. Koska lauloin vain viimeisessä osassa ja konsertissa oli neljä osiota, oli välissä odottelua ja toisten harjoittelun seuraamista. Kuulin ensimmäistä kertaa niiden muiden osioiden kappaleet kuoron esittämänä. Mukana oli vaihtelevia kappaleita, erilaisia tunnetiloja, mielettömän mielenkiintoista kuoromusiikkia. Ja koko toi asetelma: niin ammattimaisesti toteutettu tilaisuus, jossa sai itse olla mukana.
Kerta olin juoksennellut koko edellisen päivän rummuttelemassa, syömässä, ostoksilla ja juhlinut joulua, niin en kyllä montaa ajatusta uhrannut laulamiselle niiden viimeisten "42 tunnin aikana, jolloin kaiken voi vielä muuttaa". En ihan muista, millainen fiilis sitten harjoituksissa oli, senseiltä kyllä noottia riitti, mutta kehitystä ilmassa saattoi olla. Äänivalmentaja kehui, että kun me vaihtarit tultiin mukaan, kuulosti kuoro jotenkin kokonaisemmalta. Kysyin myös henkilökohtaisesti pariin vaikeaan kohtaan apua.
Välissä pukeuduttiin esiintymisvaatteisiin, hoideltiin asioita kuntoon, hengailtiin... Viimeiset äänenavaukset koko porukalla...
Olin iloinen, että kun konsertti alkoi, saatiin katsoa kaksi ensimmäistä osiota yleisöstä. Olin todella vaikuttunut. Siis kaikkinensa kuoro, kuka milloinkin oli kuoronjohtajana, kuka soittamassa pianoa, kaikki olivat niin mielettömän hyviä.
Luikittiin vielä välissä vetämään vaihtareiden kesken ja kuoron opiskelijajohtajan kanssa äänenavaus. Kolmas osio kuunneltiin lavan takaa. Ryhmittäydyttiin mukaan osion vaihtumisen yhteydessä ja käveltiin lavalle, reilusti yli 400 katsojan eteen.
Luikittiin vielä välissä vetämään vaihtareiden kesken ja kuoron opiskelijajohtajan kanssa äänenavaus. Kolmas osio kuunneltiin lavan takaa. Ryhmittäydyttiin mukaan osion vaihtumisen yhteydessä ja käveltiin lavalle, reilusti yli 400 katsojan eteen.
Veikkaisin, että oikeastaan kenelle tahansa harjoittelun ja sen oikean esiintymistilanteen ero on iso. Tietty harjoituksissa sitä yrittää tähdätä korkealle, mutta vasta se oikea hetki ja adrenaliini, mitä tuollaisesta saa, virittää onnistumaan.
Ja siinä esiintyessä huomasin, että sain sillä hetkellä kohdalleen kaikki asiat, joita olin tavoitellut: Vaikka oli tarpeen pitää nuotit ja sanat mukana, muistin pitää katsekontaktin senseihin ja seurata häntä, ilmeitä, eleitä.
Muistin kohdat, joissa ääntämystä oltiin hiottu, muistin laulaa u:n kauniisti suomalaisittain, koska kuorolaulussa se kuuluu kauniimmin ja selkeämmin..
Muistin tauot ja oikeat kohdat aloittaa, missä varsinkin olin taistellut niissä kahdenkeskisissä harkoissa aivan mielettömästi, koska mun hahmotus nuottien kestosta on vähän alkeellinen. Muistin liikuttaa suuta, ajatella ääntä, joka etenee kauas ja täyttää koko salin, tunteen jalkapohjissa, joista asti ääni lähtee.
Konsertti purkissa, valokuvaaja otti meistä kuvia ryhmittäin (äänialoittain, opiskeluvuosittain...). Siivottiin paikka, paljon kiirehtimistä.
Seitsemäksi siirryttiin irkkupubiin, jossa oli yksityistilaisuus kuorolaisille, opettajille ja entisille kuorolaisille, juotavaa ja ruokaa. Sai jutella japanilaisten kanssa Suomesta ja kaikenlaista kivaa.
Seitsemäksi siirryttiin irkkupubiin, jossa oli yksityistilaisuus kuorolaisille, opettajille ja entisille kuorolaisille, juotavaa ja ruokaa. Sai jutella japanilaisten kanssa Suomesta ja kaikenlaista kivaa.
Tilaisuus oli tavallaan kiitos opettajille, valmentajille ja soittajille, vähän "virallisempi", joten siellä sitten kaikenlaisia puheitakin oli.
Yksi opiskelija kuoronjohtajista itki, koska oli niin liikuttunut. Sensei sanoi pitkässä ja kauniissa pohdinnassaan, että oli ollut aika epäileväinen, koska vielä sunnuntain kenraaliharkat olivat menneet niin huonosti, mutta että konsertti meni aivan upeasti - että se oli ehdottomasti ollut vuosiin parasta Polyphonea ja hän muisti itse taas, mikä musiikissa on niin hienoa.
Siinä vähän olin pyöritellyt mielessäni, että jospa sitä itsekin sanoisi muutaman sanasen - kun sitten mikki kiikutettiin meille vaihtareille. Pienen kiitospuheen pidin japaniksi :) Oli oikein mukava tilaisuus.
Virallisemman osion jälkeen jatkettiin kuorolaisten kesken *jonnekin* (en illalla yhtään tiennyt, missä päin Tokiota edes liikuttiin, ei oikein jaksanut keskittyä, virran mukana vaan) ryokaniin, jossa oltiin yksi yö. Pääsi kylpyynkin :3
Oli iso tatamihuone, jossa juhlittiin yöhön...
24.12.
... ja jouluun!
Sitten oli huoneita, joihin pääsi nukkumaan. Ei tullut otettua kuvaa.
Aamulla kymmeneen mennessä poistuttiin. Kotiin lepäilemään ja odottamaan jouluillallista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti