keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Nuija, leijona ja torni


Sunnuntaina 12.10. tehtiin dormilaisten kanssa reissu Chichibuun (秩父), Saitama-prefektuurin puolelle. Ihanaa, että meidän japanilaiset asuntolatuutorit jaksavat järjestää niin paljon kaikkea kivaa meille! Tänään puhuttiin yhden toisen asukkaan kanssa, että me ollaan kuin iso perhe täällä :)

Oli upeaa päästä taas hieman ulos Tokiosta vuorimaisemiin


Ihan ei menty perille itse Chichibun asemalle asti
Chichibussa meille oli luvassa rypäleiden poimintaa, barbequeta ja onsen.


Koska oltiin isolla porukalla liikkeellä eikä oikein kukaan muu liikkunut ulkona, tuntui siltä, että me ulkomaalaislauma vaan vallataan kylä ja remutaan ympäriinsä :'D


Rypäleidenpoimintamestamme, Mikado!


Kätevästi pussitetut rypäletertut, jotka leikattiin saksilla irti ja "poimittiin"? Tämä poimimistyyli herätti hieman hilpeyttä.


Ennen poimintaa tosin oli "barbequeta" eli itse asiassa yakiniku-tyyliin ruokaa.



Meidän porukka onnistui sytyttämään pannun tuleen... :D Oli vähän liian kuumalla.

Syömisen ja rypäleiden jälkeen tehtiin mochia!



Kostutettu mochiriisimassa pönttöön ja eikun nyhräämään nuijlla! Vähitellen riisimassa muuttui yhdeksi sitkosteiseksi möntiksi, jota vielä oikein hakattiin nuijilla.


Minä kääntämässä ja kostuttamassa mochia nuijimisen välissä.


Lopputulos! Mochi on siis tuollaista vaaleaa, sitkeää riisimössöä, jota voi maustaa eritavoin. Valkoisissa on sisällä punapapumössöä <3


Mochinhakkuun jälkeen suunnattiin onseniin! Kävin ensimmäistä kertaa kunnon onsenissa (=muussa kuin bisneshotel-tyylisessä kämäonsenissa :D), mieletön kokemus! Paikka oli tosi kiva ja ihana, ja sielläkin oli sauna!


Onsenissa käynnin jälkeen syötiin jäätelöä ja päästiin ilmaisella minibussikyydillä takaisin asemalle. Ihana tunnelma änkeä kaikkien kanssa yhdessä pieneen bussinrääpäleeseen :D Asemalla odottelukin oli hauskaa.
Dormilla oli vielä tarjolla currya!
---

Nyt on kyllä käynyt myös niin köpsästi, etten muista, mitä seuraavalla viikolla tein. Todennäköisesti kävin enimmäkseen oppitunneilla, tein läksyjä ja hengasin kotona. Läksyjä on ihan ok määrä, ainakin mulla, mutta kyllä niihin menee aikaa, ja teen aina vähän ylimääräistä kanjiopiskelua samalla ym. Jotkut ovat sanoneet, että läksyjä on ihan mielettömästi - ehkä se johtuu etenkin siitä, että alemman tason Comprehensive Japanese -kursseilla on enemmän tunteja viikossa. Ja mulla on draamakurssi, joka ei vielä ole teettänyt paljon töitä eli on melkein kuin multa puuttuisi kolmen kurssin läksyt vielä tästä...

Mutta! Lauantaina 18.10...


OAAAAAHHHHH LEIJONAKUNINGAS <3 <3

Oli niin hauskaa ja mahtavaa! Mentiin 3 suomalaista + 1 kanadalainen -kokoonpanolla Hamamatsuchoussa sijaitsevaan Gekidan Shiki Haru/Spring-teatteriin katsomaan Leijonakuningasta. Oltiin kaikki ihan innoissamme. Ostin esityksen kuvakirjan, japaninkielisen CD:n ja Nala-pehmolelun.

Ei kyllä tainnut olla paljon ulkomaalaisia/ei-aasialaisia esitystä seuraamassa meidän lisäksi :'D Mutta kun tarina on tuttu ja olen kuunnellut jo useampien vuosien ajan myös japanilaisia musikaalikappaleiden versioita, niin ymmärsin tosi hyvin. Esitys oli mahtava, kaunis ja mielenkiintoinen ja vitsit, olin niin kovasti halunnut nähdä ton.

Väliaika oli vain 10(!) minuuttia D: Aika niukasti oli aikaa, silti onnistuttiin jonottamaan kahvilaan ja herkuttelemaan nopeasti.

Teatteri - tai oikeastaan kaksi. Syksy ja Kevät ovat samaa rakennusta. Syksyn puolella alkoi samaan aikaan Mamma Mia.
Esityksen jälkeen käveltiin asemalle ja nähtiin Tokyo Tower! En oikeastaan ollut edes tiennyt sen olevan tuolla suunnalla Tokiota. Päätettiin spontaanisti lähteä sinne kolmistaan. Olisi ollut upeaa, jos mulla olisi ollut kamera mukana, sillä ilta oli todella kaunis ja torni hienosti valaistu. Sen sijaan tarjolla on näin laadukas kuva:



Mutta suhtaudun asiaan niin, että enköhän käy tuolla uudestaan tuttujen kanssa turisteillessa :)

Ja onhan tää Tokio aika upea tuolta ylhäältä, mihin pariinsataan metriin siellä pääseekään katsomaan:



Oli mahtavaa nähdä kaupunki sieltä ja tajuta, että täällä seassa sitä ollaan.

---

Sunnuntaina 19.10. Wasedalla olisi ollut Yataimura-tapahtuma, jossa olikin ollut aika paljon ruokakojuja ym. ohjelmaa, mutta tein läksyjä ja lauloin kotona ja menin paikalle lopulta liian myöhään. Kaverini Tiia oli osallistunut WIC:in kojutoimintaan ja oli pääsiäisryhmässä, jonka mukana roikuin tapahtuman jälkeen. Oli vähän tyhmä olo loisia siellä koko päivän ahkeraasti hommia tehneiden joukossa ja kun en itse kuulunut mihinkään... :'D Mutta ihan hauskaa oli lopulta kuitenkin. Turhasta odottelusta kun päästiin menin mukana myös nomikaihin. Ekassa paikassa enimmäkseen juotettiin ja palkittiin vanhempia opiskelijoita ja järjestäjiä. Lähdin kotiin ekojen juhlien jälkeen, vaikka olisi toisaalta ollut kiva jäädä. Alkoi kuitenkin koulu seuraavana aamuna jo yhdeksältä : P

Takadanobaban "rotary" eli alue ihan aseman vieressä. Aluksi olin ihan hämmentynyt, kun melkein kaikissa tapahtumissa luki tapaamispaikkana rotary, eikä mulla ollut käryäkään, mikä se oli :D Täällä on usein ryhmien kokoontumiset ja juominkeihin lähdöt. Juhlien välissä täällä käydään hengaamassa (raivostuttavan pitkään ja epämääräisesti).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti