Blogiin kirjoittaminen on jäänyt elämän jalkoihin - ja se saattoikin olla odotettavissa - mutta palaanpa tässä seuraavaksi ajassa taaksepäin neljä viikkoa (huh NELJÄ viikkoa) seuraavanlaisiin tunnelmiin:
Sunnuntai 26.10.2014
Shoppailupäivääni seurasi urheilupäivä Kanagawa-prefektuurin Ooyama-vuorelle (大山) kiipeämisen merkeissä. Ilmeisesti Iseharan (伊勢原) juna-asemalta tultiin bussilla ensin 300 metriin ja kävellen sitten matkattiin huipulle 1251,7 metriin ja kävellen taas takaisin.
 |
| Kyytimme |
 |
| Bussipysäkiltä lähdettyämme kuljimme ensin jännästi kauppojen, majatalojen ja ravintoloiden kansoittaman pätkän läpi. Taustalla siintää ehkä jossakin tuolla kohteemme. |
En ole harrastanut kovin pitkien matkojen patikointia mitenkään erityisemmin, suurimpia ponnistuksiani ovat olleet jotakin alle 20 km pyöräily mökille Suomessa ja viime vuodenvaihteen Miyajimalla peeloilu. Tämän reissun piti kuulemma olla "helpohko"...
Arrhhh, mitä tämä on?! :D Saatiin melko pian tehdä tuttavuutta kammottavien pystysuorien portaiden kanssa. Portaita tuli päivän aikana askellettua muutamaan kertaan... Tässä portaat ovat vielä hyvässä kunnossa.
 |
| Ensimmäinen väli, josta maisemia alkoi nähdä kunnolla |
 |
| Välillä mentiin polkua pitkin, välillä vähän parempia portaita, välillä enemmänkin kiviläjiä muistuttavia portaita... |
Ensimmäinen etappi noin 600-700 metrissä. Levähdyspaikka, syömistä... Tänne asti olisi päässyt köysirata-tms-reitilläkin.
Täällä oli myös pyhättö: Ooyama Afuri Jinja (大山阿夫利神社).
Kuten myös varsin mielenkiintoisat näkymät ylöspäin. Sumu-utu, joka hävitti vuoren kokonaan, näytti todella upealta.
Ja matka jatkui.
Liikkeellä oli melko paljon väkeä, mutta välillä sai olla hyvinkin paljon itsekseen. Ihmetystä ja kunnioitusta kyllä herättävät a) vanhemmat henkilöt, jotka patikoi tuolla ja b) LAPSET. Siis, sitä lapsien määrää! Ihan pieniäkin lapsia oli tuolla kivikossa mukana kipuamassa ylöspäin. Itsellekin tossa kiipeämisessä oli ihan tarpeeksi tekemistä. Aloin jo yhdessä välissä ajatella, etten pääse ollenkaan ylös asti, koska jalat alkoivat olla niin muusina.
Kiivetessä oli myös mukavaa, kuinka lähes kaikki tervehtivät toisiaan :)
Meitä lähti matkaan seitsemän tyyppiä dormiltani, "Saksa-tiimi", johon kuului kaksi saksalaista, kaksi italialaista, minä ja kaksi sveitsiläistä :D Yhteisenä kielenä saksa. Tosiaan, mun dormiin on sattunut niin paljon saksaa (yhtenä) äidinkielenään puhuvia henkilöitä sekä lisäksi vielä mun tapaan saksaa opiskelevia, että esimerkiksi keittiössä saa usein jutella saksaksi ja olinpa kerran yhdessä saksa-japani-illanvietossakin :D
 |
| Tämä kuva tosin on otettu alempana, ennen pyhättöä |
Tänne asti päästyämme oltiin vähän hajaannuttu: Edelläni kulkenut sinipaitainen kaverini veteli kunnon vauhdilla eteenpäin, mäkin tykkäsin mennä melko reippaasti ja kun väsymys alkoi painaa kovasti alkoi tuntua siltä, että on pakko mieluummin mennä kuin jäädä väsähtämään täysin paikoilleen. Utu-alueella kuljin pitkän matkan yksin aika viimeisillä voimillani, mikä tuntui jotenkin tosi voimaannuttavalta ja meditatiiviselta.
Oli todella upeaa, kuinka maisema muuttui vähitellen ja kuinka utua oli kaikkialla.
Vihdoinkin perillä! Nousu taisi kestää kolmisen tuntia. Ylhäällä oli suorastaan kylmä!
Alaskin tietenkin piti päästä. Palattiin eri reittiä, joka oli hieman mutainen. Kaaduin kerran pehvalleni :D
Ooyama oli mieletön kokemus, suosittelen paikkaa! Olisi varmasti nyt ruska-aikaankin upea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti