perjantai 24. elokuuta 2012

Seikkailulla Saksassa ja elämässä


Bellevuen linnan luona seikkailuvälineeni kanssa. Kuvittele raikas, sateenkarhea tuoksu nenällesi, vähän nihkeät vaateet päällesi, niin pääset juuri tuohon pyörän viereen seisomaan.

 Blogahtava tervehdys!

Eräs Katri inspiroi mua aloittamaan sarjakuvablogin ;) Olin jo itsekseni mietiskellyt, josko minäkin pistäisin pystyyn blogin, ehkä jopa sarjakuvasellaisen, mutta siltä istumalta, kun luin Katrin blogissa kommentin, jossa Katri kannusti perustamaan sarjakuvablogin, piirsin ensimmäisen sarjiksen blogia varten.

Sitä ensimmäistä sarjakuvaa saa vielä odottaa, koska skannerin puutteessa en ole saanut siitä vielä kunnollista kuvaa kameralla, mutta valokuvia sen sijaan riittää. Tässä sarja(?)kuva(?)taideblogini avauksena pari valokuvaa heinäkuiselta Saksan reissultani.

On vähän kyseenalaista, millaisen sarjakuvablogin saan aikaan. Yleensä olen mieluummin lukenut sarjiksia kuin tehnyt niitä. Sarjakuva ei sinänsä ole mulle kaikista ominaisin tai tutuin taidemuoto. Kamoon, pitäisi piirtää samoja hahmoja uudestaan samannäköisinä, eikö? Pitäisi olla jokin mahtava tarina, fantasiamaailma, päänsisäinen hahmokaarti, pitäisi osata piirtää nopeasti, siististi, tussata. Tai ehkä ei sittenkään, mutta sen olen tajunnut vasta ihan viime aikoina. Viime aikoina sarjakuva välineenä ja mahdollisuutena on alkanut kiinnostaa yhä enemmän: iso tekijä ovat olleet protutiimiläiseni Jenna ja Kaarina, joiden sarjistelu innosti mua koko leirin ajan ihan hirmuisesti! Katrinkin sarjikset ovat olleet oikeita motivaatiomoottoreita, ja mä omistan blogini Katrille.

Mutta varoituksen sana: mä innostun nopeasti uusista asioista, kyllästyn vähintään yhtä nopeasti, joten ei mitään hajua, kuinka kauan mahdollisia sarjakuvia riittää!

 
Näkymä alas Siegessäule-muistomerkistä. Lumoavan symmetrinen paikka: iso puistoalue, muistomerkiltä lähtee pitkät, leveät tiet neljään suuntaan, vehreää puistoa on joka suunnassa. Valtava liikenneympyrä kiertää muistomerkkiä, eikä mistään pääse suojatietä pitkin yli, vaan tänne pääsee vain tien alta tunnelia pitkin! Toisen tunnelin suu näkyy oikeassa reunassa.

Toisekseen olisi kiva saada vaiks tällaisen pikku blogin kautta motivaatiota taas taiteilla ja postata nätisti esille omia kuvallisia tuotoksiani. Olen läpi- ja lopenkyllästynyt Deviantart-tiliini, ei sinne enää ole kiva laittaa kuvia esille, vaikka sitä on kätevä käyttää ja mulla on siellä kasassa aika komea, monta vuotta kattava galleria. Omassa blogissa on silti enemmän sielua, aikaa ja rauhaa keskittyä kuviin. Olen myös ollut hyvin kyllästynyt ylipäätänsä kaikkeen taiteiluun liittyvään, enkä ole jaksanut tai opinnoilta ehtinyt tehdä mitään ja olen odottanut omilta töiltäni ihan liikoja. Mulla on todella korkea kynnys siinä, mitä annan - tai postaan - itsestäni ulos.

Jos sarjakuvia ei riitä, muita kuvia todennäköisesti riittää. Siksi en kehtaa perustaa sarjakuvablogia esimerkiksi sarjakuvablogit.comin kautta, koska en voi luvata "vain" sarjakuvia tai edes "sarjakuvia silloin tällöin". Siksi sarja(?)kuva(?)taideblogi.
Satuin yhtenä päivänä tapaamaan Ateneumissa entisen kuvisopettajani, jonka tunneilla kävin kahdeksan vuoden ajan. Silloinkin tajusin, etten mä halua kuitenkaan kokonaan heittää taiteilemista pois, vaan että nyt alkaisi olla taas aika nostaa itsevarmuus ja innostus jostakin paperille. Se on sellainen kutina, joka ei jätä rauhaan, ja siitä tiedän, että pitkästä aikaa oikeasti haluan piirtää ja maalata.

Taideblogi onkin sitten ihan oma juttunsa, sitä mun ei tarvitse kyseenalaistaa. Siitä mä pidän itsessäni, että mä olen rehellisesti pitänyt tuotoksiani arvokkaina, "taideteoksina" (mitä se sitten milloinkin tarkoittaakin) ja itseäni - ainakin jossakin määrin - "taiteilijana". Tekstikin voi olla taidetta, opiskelen omasta mielestäni sanataidetta ja tein kuvataiteesta vain pienen hypyn sanataiteeseen, kun aloitin kääntämisen ja kielten opinnot.


 Junassa matkalla Berliinistä länteen, kohti Hildesheimia.

6 kommenttia:

  1. Jipii! Bloggaamisessa ihan parhaita asioita on se, kun saa jonkun innostumaan ja inspiroitumaan.

    Itse olen pitänyt sarjisblogia ehkä 4-5 vuotta, eikä minulle vieläkään ole kehittynyt rutiinia tai selvää, yhtenäistä tyyliä. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä minulle on kehittynyt oma ote sarjakuvan tekemiseen.

    Toivottavasti sinäkin jaksat innostua tekemään vähän useamman sarjiksen! Sarjakuva kerronnan välineenä on mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut ihan paras fiilis sekin, kun on innostunut :D

      Ohooh, niinkin pitkään oot bloggaillut :)

      Poista
  2. Yritin aikasemmin kommentoida, en tiedä onnistuiko. :'D

    "Katrinkin sarjikset ovat olleet oikeita motivaatiomoottoreita, ja mä omistan blogini Katrille."
    Oih, kiitos.

    Tärkeintä on varmaankin, että on oman näköinen blogi, ja hienolta tää näyttääkin jo. :)

    Menin muuten tsekkaamaan nuo Jennan ja Kaarinan blogit, ja olivatkin tuttuja blogeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ole hyvä

      Blogirämeikkö ja linkkiviidakko, kaikki tuntevat kaikki jne. :'D

      Poista
  3. Aivan mahtavaa! :) Mut hei voihan tää olla myös sellanen semi-sarjistelublogi jossa on välillä sarjakuvia jos se ei niin omalta tunnu, vaikka siiä onki sit oma haasteensa.. Mut se voi vaa tappaa innostuksen niin nopeasti jos oot täysin vankina sen "pakko -piirtää- sarjakuva" ajatuksen kanssa: D

    Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semi-sarjistelublogi kuulostaa just hyvin siltä, mihin pyrin :D

      Poista